5.2.2017

FASTFOOD

Nyt ei puhuta mäkkisafkasta tai lähipitseriasta, ei edes valmisruoasta. Nyt puhutaan itsetehdystä, lähes terveellisestä ruoka-annoksesta yhdelle tosinälkäiselle. Riittää myös kahdelle pieninälkäiselle. Annoshinta on matala ja valmistusaika kymmenestä minuutista varttiin. Resepti omasta päästä, mutta en suinkaan usko olevani ensimmäinen ihminen, joka moista on koskaan tehnyt.

Vuoden alussa aloitettu semi-vegeily on sujunut ihan mallikkaasti. Mielenkiintoa eri kasvispöperöihin on ollut jo pidemmän aikaa, mutta se toteutus-osuus onkin sitten se, mikä vähän on arveluttanut. Muutamia kertoja olen nyt valmistanut tofua kohtuullisella menestyksellä ja näiden kokemusten myötä se pääsee jo sinne osaamisalueelleni. 

Fastfoodini resepti:

1 levy nuudelia
Puolikas paketti (n.120g) maustamatonta tofua
Puolikas punasipuli
Soijakastiketta
Fetaa


Taita nuudelilevy puoliksi syvään kulhoon. Kaada kiehuvaa vettä nuudeleiden päälle. Jätä hautumaan.  Kuutioi tofu haluamallasi tavalla (itse kuutioin aika pieneksi) ja pilko punasipuli samalla tyylillä. Sekoita molemmat samaan astiaan ja kaada päälle soijakastiketta. Sekoita koko hässäkkä kunnolla.

Aloita paistamalla tofut ja punasipulit pannulla, valitsemassasi öljyssä. (Itse käytin kookosöljyä.) Jos haluat tehdä paremmin kuin meikämantu, niin paista ensin vaan tofut, lisää punasipulit myöhemmin. 


Kun tofut on saaneet väriä ja rapsakan pinnan, nakkaa pannulle myös kuumassa vedessä lilluneet nuudelit. Kaada myös vesi pois ensin. Jos et laittanut punasipuleita paistumaan tofujen kanssa, lisää ne nyt. Sekoita kunnolla ja anna paistua vielä.


Kun koko sotku on paistunut omaan makuun tarpeeksi, lisää soijakastiketta. Oman maun mukaan sitäkin.


Kun olet tyytyväinen, kippaa lopputulos lautaselle ja muserra vähän fetaa päälle. Ota kuva lopputuloksesta. Sen jälkeen lisää vielä tuplafetat annokseen, kuten allekirjoittanut. 

Ulkonäkö: kamala
Maku: ok-hyvää
Valmisusaste: helppo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti