aukusti

Se alkais elokuu olla taputeltu. Ja hyvin taputtelin koko kuukauden läpi, noin niinku omasta mielestä. Ohessa murto-osa kuvamateriaalista mitä tuli kuun aikana puhelimen syövereihin kerättyä, ja näemmä hauskaa on ollut. Vaikka blogiarkiston mukaan oonkin postaillut ihan mukiinmenevästi, vähän jäi fiilis etten mitään oikeaa asiaa ole kuitenkaan tänne asti saanut. (Nyt vaan herää kysymys, että oonko ikinä saanut täällä mitään oikeaa asiaa julkaistua..?) Anyway, tässä tulis elokuun sisältö, listattuna tottakai!

Elokuussa minä...

-Päätin Bulgarian reissun

-Lähdin suoraan lentokentältä baariin

-Kärsin näiden yhtälönä viikon krapulan

-Kävin laivalla...

-...mutta maissa en selvinnyt satamaa pidemmälle

-Surin pian loppuvia duuneja

-Jännitin koulun alkua

-Bailasin luokkakokouksessa

-Otin yllättävän vähän selfieitä

-Elin hetkessä

-Heräsin väärästä hotellihuoneesta

-Heräsin väärästä hytistä

-Heräsin myös väärästä asunnosta

-Join ihan tosi paljon tequilaa

-Join myös vodkashotteja ja jekkua

-Ylinpäätään join aika paljon

-Aloitin koulun

-Juhlin ekaa (tai ekat kaksi) kertaa haalarit jalassa

-Tutustuin uusiin ihmisiin

-Treenasin liian vähän

-Vedin parit päiväkännit

-Tein päätöksiä

-Kuuntelin ihan tosi monta kertaa Ime huiluu

-Vähintään yhtä monta kertaa hoin kaverille Mitä vittua!?

-Menetin uskoni maailmankaikkeuteen ja ihmiskuntaan

-Tein vaikeita päätöksiä..

-...ja yritin pysyä niissä

-Koukutuin snapchattiin

-Pelasin escape roomia

-Hyvästelin parit vaihtoon lähtevät frendit

-Tuhlasin liikaa

-Pidin aivan helvetin hauskaa

Viikon aakkoset

Aamut, ne on olleet totuttua myöhäisempiä ja aika jännittäviä. Välillä myös krapulaisia.

BL, josta on jauhettu koko viikko, kuitenkaan tulematta hullua hurskaammaksi.

Chättääminen. Kolmenkymmenenkahdeksan hengen Whatsapp-ryhmässä se on ympärivuorokautista.

Darra. Se oli ainakin torstaina. Ja eilen. Ansaitsee etuliitteen Madafakin. 

Ensiapu. Sitä annettiin keskiviikkoyönä. 

Fuksi! That's me. Ja 47 muuta meidän luokalla.

Gabriella. Laiva jolle voitin onnenpyörästä lahjakortin! 

Haalarit! Niitä oli odotettu viimeiset neljä vuotta ja nyt odotus on palkittu.

Ihmiset. Kaikki uudet kehen tällä viikolla on alustavasti ehtinyt tutustumaan. (Myös vanhoja tuttuja on pompannut yhtäkkiä kulman takaa)

Juna. Se kulkuväline jossa nykyään eniten joutuu istumaan.

Krebaus. Sitä on tiedossa seuraavat kolme ja puoli vuotta. 

Leppävaara. Siellä osaan tien juna-asemalta Selloon, kouluun ja lähimpään kapakkaan. 

Merkki, siis haalarimerkki. Niitä on jo muutama kertynyt, lemppari on vaapukkamehu.

Nimet. Niitä ei vain voi muistaa. 

Ompelu. Siihen pitää vaan tottua.

Pasila. Sokkelo ja hitosti ihmisiä. Toimii välietappina seuraavat kolme vuotta.

Question. Niitä on riittänyt tällä viikolla. 

Roope Salminen & Koirat. Ne arvas et meillä oli torstaina madafakin darra. 

Sankaritar. Lepuskin paikallinen, hyvä paikka ryhmätöiden tekemiseen. 

Tutorit. Niiltä löytyy vastaus kaikkeen. Kuten missä on illalla bileet.

U-juna. Seitsemän minuuttia Pasilasta Leppävaaraan. 

Varjofuksiaiset! Ne koittaa torstaina. 

William K. Siellä juotiin ei-niin-opiskelijahintaista bisseä ekana koulupäivänä

X. Ei liity mitenkään tähän viikkoon.

Y-juna. Pysähdyksettä Pasilasta Leppävaaraan, jos joskus kulkisi. 

Zzz. Nukuttu on huonosti koko viikon. Laitetaan jännityksen piikkiin. Ja sen krebaamisen. 

(k)Ånken. Koulureppuni, johon mahtuu kompaktisti kuusi Koffia. 

Äiti soitteli tänään ja kyseli miten on viikko mennyt. Hyvin on mennyt!

Ööööö. Vastaukseni kun kysytään mitä tahansa opintoihin liittyvää, mitä pitäis tietää.

Täs on ollu vähän kaikenlaista jyystöö

Apua, eka koulupäivä. En mä voi mennä sinne, en mä tunne ketään, mitä jos kukaan ei puhu mulle, mitä jos en tiedä minne mä meen, mitä jos juna on myöhässä. Okei nyt oon täällä, okei ei kukaan muukaan puhu kenellekään. Okei täs on mun ryhmäläiset, oh fucking shit, 48 ihmistä?!? Emmä ikinä opi tuntee kaikkia, mistä mä muistan näitten nimet. Joo, eka tauko, meen nyt vaan tohon noiden luo ja juttelen jotain, ai hei täähän suju ihan hyvin, jes voin mennä noiden kaa syömään mitkä niiden nimen nyt oli, en saa päähäni, voi vit... Jes, melkein tunnen jo viis ihmistä, nimistä ei tietoakaan. Koko ajan joku kertoo infoa jostain, menee kaikki ihan ohi, liikaa liikaa liikaa. Okei, tunti enää, okei nyt päästään kotiin, ai hei nyt nää pyys mua bisselle, en salee mee treenaa vaan verkostoidun. Ai mut nää on tosi hauskoja tyyppejä, ehkä otan täs viel toisen, eiku hups täähän oli jo kolmas. Okei, kello on kuus, yritä olla skarppi, keskity kävelee suoraan. Hei tää päivähän meni hyvin, vai apua, sanoinksmä jollekin jotain tyhmää...

Toinen päivä koulua, ai nyt pitäis sit mennä ihan coolisti, toivottavasti löydän ne eiliset kaverit. Äää mitä jos en löydäkään, mitä jos joku joka mun pitäis tunnistaa on samassa junassa ja en tunnistakaan, mitä jos ne eiliset kaverit ei puhukaan mulle enää, apua en mä muista kenenkään nimiä. Ai tuol kävelee toi yks tyttö, no mut ei sekään tunnista mua, kaikki ok. No tos pihalla noi näyttää tutulta, meen nyt sanoo jotain, ai hei jes, ne muistaa mut!!! Taas joku puhuu jostain tärkeestä aiheesta, miten en edelleenkään tajua mitään, onneks ei oo darraa, onneks join vaan kolme. No nyt oon taas jutellu muutaman ihmisen kaa enemmän, koskahan meil oli se ryhmäytyminen? Ainiin, haalarit, oh shit pakko saada ne asap mut tarttis sen opiskelijakortinkin, uaaah mul on kaikki paperit kotona, en muista mun opiskelijanumeroa, voi helvata okei tilaan sen toiste. Jes, koulukierros, oon aivan hukassa täällä, ja hei jes, turvallisuuskierros. Koht päästäänkin taas kotiin, vähän heitetään läppää et jätetään tänään kaljat väliin. Okei kävellään tän kaa samaa matkaa, hitto en ehi enää tohon nopeeseen junaan, no meen sil hitaalla. Hei nää tytöt näyttää tutuilta, meen nyt niitten kaa istuu. Jes, nehän olikin superkivoja, hyvä hyvä. Onneks tääkin matka on vaan kymmenen minsaa, ai mut joo, sporat on poikkeusreitillä, jaa vähän sitten venähti tää kotimatka. Jes jes, huomenna ryhmäydytään, ehkä sit muistan enemmänkin kun vaan kymmenen ihmisen nimet.

Jes tänään pääsee viettää rennommin aikaa kaikkien kanssa, joku taas puhuu jostain, tärkeetä on juu, kai pliis kaikki muutkin on yhtä kujalla?!, ai mut unohdin tilaa sen opiskelijakortin ja tänään lähetään ottaa kaljaa, pakko saada haalarit!!! Ihan sama, käyn ostaa ne nyt, hell yeah, sain napattua itelleni viimeset ämmät! Ei mut enhän mä mitenkään saa merkkejä näihin kiinni, ei oo neulaa eikä lankaa eikä oikeestaan aikaakaan, no ihan sama vedetään ilman. Uuu, ryhmäytyminen, älä jäädy älä jäädy!! Hei täähän on hauskaa, jes vähän uusia naamoja, melkein muistan jo nimiäkin ja kasvotkin alan tunnistaa! Keksi nimes perään joku A:lla alkava adjektiivi, miks mul tulee mieleen vaan apaattinen, en mä voi sanoa olevani apaattinen?! Anna Ailahtelevainen. Ailahtelevainen?! Mitäs vittua hei nyt taas, okei se oli adjektiivi, ihan sama. Jes, nyt loppu tää, kaljaakaljaakaljaa. Ai mut meitähän lähti paljon jatkamaan, siistii! Monta bissee mä tartten, paljon kehtaa ostaa, riittääks nää. Parkkeeraamaan puistoon, haalarit on maailman paras keksintö, ei mitään väliä missä istuu. Pakko viel kysellä jengiltä nimiä, ei näitä vaan muista. Huuuu, juomapeliä, kylläpä nää bisset hupenee nopeaan.. Aivan sairaan hauskaa jengiä, mahtavaa. Oho bisset loppu, haen toisen satsin en kai mä oo jo liian kännissä no mitä helvettiä, mulla on haalarit ei ketään kiinnosta. Ai mut kello onkin jo aika paljon, nyt lähetään kallioon! Porukka onkin vähän vähentyny, melko paljon meit silti on, jes jes jes. Nyt lähetään keskustaan, katohan, joku sammunu hesarille, pakko jäädä jeesii. Joo 112, joo ei reagoi, ambulanssi kiitos. Hei sinä känninen äijä, kyl me ollaan soitettu ambulanssi, me ollaan hei ensihoito-opiskelijoita, kyl me tiedetään mitä me tehään mistä helvetistä mä ton ensihoito-opiskelijat keksin, noni ambulanssi saapu, jatketaan matkaa. Ai ei vai päästä haalareissa sisään, no lähetään sit keskustaan, juu juu mun luo voi tulla yöks ellei oo kissa-allergiaa tai ahtaanpaikankammoa. Jes, tanssimaan, ai miten mä samaistun jo nyt Madafakin darran lyriikoihin niin vahvasti?!  Miten voi olla näin hauskaa ja miten aika menee näin nopee. Melkein pilkku, joo mäkki olis jepa. Hei kello on neljä ja bussit ei enää kulje, mä maksan taksin, maksakaa takas tai lindorff tulee ja perii. On täs nyt kolme tuntii aikaa nukkua, aamulla kielten tasokokeet meijän on pakko olla ajoissa, nyt nukutaan. Mut hei, minä ja tuutor valokuvakisa, ei olla viel osallistuttu!!! Nyt nopee, mis mun selfiestick on?! Hahha maailman paras kuva ikinä, me niiiin voitetaan. Joo mut nyt nukutaan sen verran ku ehditään, ei paljoa ehditä mutta...

Hyi saatana, kello soi, ihan liian aikasin ja liian myöhään. Miks mun sängyssä on kaks muutakin ihmistä ja miks mun lattialla nukkuu tuutori, voi helvetti se kielten tasokoe, mä en selviä. Okei skarppaa skarppaa, kyl tää tästä. Ei vaan pystytä kävelee kouluun, mennään tol bussilla kun se on niin hyvin siin, ai mut katohan täälhän on muitakin. Hyvä ilta oli ja ei, ei olla pahemmin nukuttu. Kielikokeet, mä niiiiin en tuu pääsee läpi, hyvä ku pystyn ees kävelee suoraan. Okei skarppaa, iso kahvi, tää tärinä vaan pahenee... Jes, enkku meni läpi, nyt pakko feilaa se ruotsi, pakko päästä sinne alkeisiin emmä muista ruotsista mitään, ai jäin kymmenen pisteen päähän, hurraa alkeet kutsuu. Eka koulutehtävä, nää nettisivut on ihan täyttä hepreaa, mitä helvettiä mun ees pitää tehä. Hyvä, kaikki muutkin on kujalla. Joo, tiedän et haisen vanhalta viinalta, deal with it. Jaa tänään oli vai se Laureaflash, ai yritykset tulee tänne ja mahollisuus saada töitä tätä kautta en varmana saa tän näkösenä, ai mut täähän onki kiva! Uuu, ilmasta pizzaa ja limua, mun rukouksiin on vastattu. Hei kahvitarjoilukin, nyt alkaa elämä voittaa. Niin se yllätysesiintyjä, eikä, Roope Salminen & Koirat!!? Whaaat, auditorio, ai kiva hei kun kaikkien pitää istuu, en mä pysty istuu ku ne soittaa Madafakin darran! Jes, nyt sai nousta ja vähän jammaa, mä niiiiin fiilaan tätä biisii just nyt.  Ai mut saakeli, tällasta tää tulee olee seuraavat kolme vuotta, pakko vaan tottua. Jee, kotiin! Ai te ootte menos ostaa neulaa ja lankaa, mä voisin lähtee messiin niin saan merkit kiinni haalareihin. Ihan oikeesti kaks tuntia oon ommellu ja oon saanu kolme merkkiä kiinni, ei vaan pysty enempää, kädet tärisee ja oon pistäny itteäni joku sata kertaa, shiiiiit. Mut huomen ekat oikeet haalaribileet, kuin parasta! 

B A C K T O S C H O O L

Aikalailla tasan kahdentoista tunnin päästä voin sanoa olevani opiskelija. Aika hullu ajatus, kuitenkin nää vähän venähtäneet välivuodet on luonut elämään tietynlaisen elämäntyylin. Eli sen, että meen töihin, teen mitä pyydetään, toivon että kaikilla on vitun kivaa, lähden himaan ja loppupäivän voinkin tehdä mitä ikinä haluan. Tää kaikki loppuu huomenna. Seuraava päivä, viikko, vuosi, tulee olemaan täynnä uusia tilanteita, uusia ihmisiä ja uutta tietoa. Ja pitäisi myös löytää jostain mielen perukoilta muistikuva siitä, miten sitä oikeesti opiskellaankaan. Kyllä, jännittää pirusti. Ehkä ainoa asia, mikä nyt lohduttaa on se, että kaikki siellä on samassa tilanteessa. Vähän kyllä mietin pyytäisinkö isiä saattamaan mut kouluun, niinkuin ekalla luokalla.

Viimeinen viikonloppu ennen uutta arkea on kulunut juhliessa. Ja nukkuessa. Sitten taas juhliessa. Tän päivän pelkäsin menevän harakoille, mutta onneksi kaveri pyys kahville. Kahvi, kaivari, meri, aurinko, psykoanalyysit, nauru ja maailman paras seura. En valita. Eilen hyydyin jo kahdelta ja totesin olevani vanha, rahaa on mennyt enemmän kuin kehtaan myöntää. Lohduttaudun ajatuksella, että sitä rahaa on kiva käyttää vielä kun sitä on. (Mistä tätä tequilaa oikein tulee!?)

Nyt pistän kamat kasaan huomiselle ja yritän hillitä tätä alkavaa paniikkia. Ja toivon, että tän päivän torkkumisien ja kahvin kittaamisen jälkeen saan unta ihmisten aikoihin. Wish me luck. 

HÖLMÖT MUIJAT

Ja kuule nuorukainen,

älä koskaan ryyppää murheisiin.

Mitä mä sotkuista tiedän?

En tiennyt et vielä tietäisin.

Seki päivä tulee et täst kaikest on aikaa

Onko olemassa ihanampaa paikkaa kun Helsinki kesällä? Toistaiseksi en oo löytänyt, paitsi ehkä Barcelona kesällä. Tai Köpis, mihin vuodenaikaan tahansa. Päivän ainoan kuvan otin Korkeavuorenkadulta, jossa käytiin kaveriporukalla pelaamassa Escape Roomia. Kuus seinähullua ämmää lukittuna arvoituksia täynnä olevaan huoneeseen ja mukana vielä hermoheikko minä, joka pelästyi joka narahdusta. Ja ne muut pelästyi mun kiljumista. (No hei, itestään aukeavia kaapinovia ja mystinen päivällisemäntä, kuka ei pelästyis?!) Jollain maailman ihmeellä selvittiin sieltä (melkein) tunnissa ulos ja painajaisia nään varmaan vielä ens vuonnakin. Kivaa oli.

Huomenna vika päivä duunia ja lukittujen huoneiden ja kaverin kanssa suoritetun koirakävelyn lisäksi oon tänään ehtinyt vielä leipasemaan läksiäiskakkuja, joita jokainen saa kyllä syödä ihan omalla vastuullaan. Todennäköisesti pitäis olla jo höyhensaarilla, mutta oon muutenkin tällä viikolla tehnyt maailmanennätyksiä aamuisin bussiin ehtiäkseni. (Tänä aamuna seittemän minuuttia heräämisestä siihen kun olin jo dösarilla. Juu, en paljoa laittaudu.) Paras ennätys ikinä, tähän mennessä, oli viime kesänä kun heräsin neljä (4) minuuttia ennenkuin dösa oli pysäkillä, ja ehdin. (Ainiin ja töihin päästyä selvis että mulla oliskin ollut vapaapäivä.) Oh deer.

Nyt alkaa pikkuhiljaa iskeä tajuntaan, että neljän vuoden suhteellisen huolettoman duunin painamisen jälkeen pitäis taas palata sinne koulun penkille. Ja vielä, että sen vois hoitaa vähän tasokkaammin kuin vaikka lukion (nimimerkillä "sallitut kolmasosa kursseista nelosia") ja vielä pitäis totuttautua siihen kuuluisaan opiskelijabudjettiin. Huh huh. Tänään tuli kämppätarjous omastaan pois muuttavalta kaverilta, ihan vaan jos kiinnostais vähän edullisempi vuokra ja vähän enemmän neliöitä. Mutta ei, Vallilasta en lähde. En ainakaan kovin pitkälle. 

Neljään vuoteen on kyllä mahtunut yhtä jos toista, kaikenkaikkiaan viis eri työpaikkaa, lukematon määrä uusia tuttuja ja kavereita, hyviä ja huonoja hetkiä, onnea ja silkkaa paskaa. Mutta suurimmaksi osin hauskaa on ollut ja päivääkään en vaihtais pois. 

Ai kuka ei kuulu joukkon?

Siinä olis meikämantun (@mantukumara) neljä viimeisintä instakuvaa. Aika, öh, ruokapainotteista sanoisinko. Eka kuva maanantailta kun risteilyseura kutsui itsensä kylään ja kysyi tuoko jätskiä. Tai oikeastaan alkuperäinen viesti kuului "tuonko jäsen", mutta kuka näitä muistelee... Ja harmin paikka, kun en omista pakastinta, oli pakko vetää koko litra kerralla. Mhahha. Tää viikko on mun läksiäisviikko duunista, joten kollega toi Sacherkakkua. Melkein vois luulla, että mua tullaan kaipaamaan. Ei vaan ihan tosissaan, kyllä saatan pari kyyneltä tirauttaa perjantaina, sen verran mainio mesta toi on ollut! Tänään treffasin kaveria ekaa kertaa sitten kesäkuun (ei kristus, oikeesti nyt vähän sitä sosiaalisuutta tänne, kiitos) ja Factoryn salaatit oli pettämättömät, taas kerran. Ja aktiivipäivän (aktiivisen syömisen) huipentuma oli reissu Verkkokauppaan IT-tukihenkilön kanssa, sain vihdoin mun pädiin näppikset! Nyt voisin jo sanoa olevani valmis koulun penkille. 

Kaikki liikuntaan liittyvä on jäänyt pahasti taka-alalle viime viikkoina, mutta teki kyllä hyvää päästä tänään taas hakkaamaan säkkiä. Niin kivaa kun valvominen ja kaljanjuonti onkin, se valitettavasti myös tuntuu (ja näkyy). Eilen kävin juoksemassa pitkästä aikaa, ja teki sekin muutes ihan hyvää. Vaikka vähän himmaillen, parempi kuin ei mitään. Yksi ja sama poika tuli neljä kertaa vastaan ja hymyiltiin. Se sai hyvälle tuulelle. 

Vaikka just tuntu koko kesän menneen vähän ohi, tänään parin kuukauden tapahtumia kerratessa kuitenkin tajusin miten paljon sitä onkaan tapahtunut. Aika paljon nimittäin ja aika paljon kaikkea kivaa. Sellaisia juttuja, mitä voin vanhana muistella ja mille nauretaan vielä ens kesänäkin. Kaveri yritti helpottaa mun koulujännitystä muistuttamalla miten uusien ihmisten keskellä voin päättää olla ihan millainen haluan. Muuten hyvä, mutta en vaan todellakaan osaa olla mitään muuta kuin mitä oon. Koittakaa siis kestää. 

Kolmetoista kertaa kovempi ku kukaan

Läpi koko kevään ja kesän, läpi kaikkien näiden kuvien, on tapahtunut niin paljon. Niin paljon ja samalla niin vähän. Asioita, joita ei olis pitänyt tapahtua, samoin kuin on jäänyt tapahtumatta asioita, joita olisi pitänyt tapahtua. Oon ällöttävä ja kliseinen, mutta se lopullinen stoppi, muutos, risteys, se on kohta tässä. Se kun jotain loppuu ja jotain uutta alkaa. Se kun on taas pakko jättää jotain taakse ja katsoa eteen. 

Koko viime viikonloppu me naurettiin. Naurettiin koko elämälle, joka on välillä vaan niin käsittämättömän absurdia. Naurettiin tyhmille selityksille, lentäville lauseille ja sille fiilikselle, kun vain miettii että mitä vittua. 

Kesti aika pitkään tajuta että jotkut asiat on vain hyväksyttävä sellaisina kuin ne on. Sama aika kesti tajuta, että vaikka miten itselleen jotain uskottelee, ei se muuta sitä todellisuutta. Helpompaa vain antaa olla, ehkä mennessään haistattaa paskat kaikelle. 

Vaikeinta oli tajuta, etten mä ole yhtään sen parempi tai huonompi kuin kukaan muukaan. Mutta mä olen kolmetoista kertaa kovempi ku kukaan. Vaikka itse sanonkin.

Miksei näin sais bailaa?

Kirjoittamattoman säännön mukaan kaikki mitä tapahtuu laivalla, jää laivalle. 

Mutta koska sääntöjen mukaan eläminen on tylsää, rikotaan se! (Ja koska muuten tästä tulis maailmanhistorian tylsin blogipostaus, "käytiin laivalla, mutta ei puhuta siitä.")

Matka alkoi niinkuin ne nyt yleensä alkaa, pelastautumisharjoituksella. Tasokas C-luokan hyttimme sijaitsi parhaimmalla sijainnilla, kahden autokannen alla, ja se fiilis kun sä parin hömpsyn jälkeen tajuat olevas alempaa kastia kuin autot. Ja että jos se laiva uppoaa, sä uppoat ekana. Ja todennäköisesti sut vielä lukitaan sinne alas. Mutta hyvin vedettiin harjoitus, 48 sekuntia hyttikäytävältä pelastautumiskannelle, himmaillen. Ei huono.

Kuvia kertyi yllättävän vähän, snäppejä sitten parinsadan sekunnin edestä. Muu videomateriaali on julkaisukelvotonta. Oli hyttibileitä, oli ahvenanmaa ja oli Jukka Salin. Oli nuuskamuijat, muutama tequila ja vaikeita valintoja, kuten mennäkö hyttiin vai putkaan. Valitsin hytin. Maissa ei selvitty paljon satamaa pidemmälle, ehkä ens kerralla sitten. Mustelmia kertyi taas enemmän kuin laki sallii, mutta kuka niitä laskee? Pienellä avustuksella tuli kokeiltua kumpi on kovempaa tekoa, hissin ovi vai meikän pää. Hissi johtaa 1-0. 

Alkaa virallisesti tän kesän menot ja meiningit olla taputeltu, mutta tähän oli parempi kuin hyvä lopettaa. Tähän reissuun ja näihin tunnelmiin. 

Cheek valtaa stadionin, Jukka Salin. 

Ahhahha. 

Vaik en voikaan taata takaan et maailma ei lopu huomennakaan

Kaikki alkoi ruissin jälkeisestä masennuksesta. Tuli vaan se fiilis, molemmille, että ei tää vaan voinut olla tässä. Ei voinut kolme päivää mennä näin nopeaa ja ei voi olla vielä about 365 päivää seuraavaan kertaan. Ei. Ei. 

Päätettiin lähteä, jonnekin. "Ihan sama minne", hoettiin vaan uudestaan ja uudestaan, selattiin kuumeisesti tikettiä, googlea ja kirkkoa ja kaupunkia. Jotain menoa vielä tälle kesälle. 

Lyötiin lukkoon viikonloppu, juotiin pari tuntia kahvia ja mietittiin mitä tehään, minne mennään. Kuulemma ruoho on vihreempää aidan toisella puolella, buukattiin laivamatka stockikseen. Koska missään ei ollut mitään ja Flowssa meitä katottaisiin kieroon. 

Vielä yksi viikonloppu kesää, lämpimiä päiviä ja lämpimän viileitä öitä. Parasta seuraa, naurua ja rakkautta. 

Tää on se hesan nainen, jota mä rakastan huolella.

Feta-täytteiset tonnikalapihvit

Ai että, se fiilis kun yrität selvitä edes yksinkertaisemmasta ruoanlaitosta, kun yhtäkkiä iskee se kuuluisa salama kirkkaalta taivaalta (tai saat sähköiskun kahvinkeittimestä tai jotain). Sitten päätät läpällä kokeilla, josko se tonnikalapihvien lisukkeena maistunut fetajuusto meniskin sinne pihvien sisään, mitenkä se toimis? Ja sehän toimii. Tässä sitä tulis, sitä fetaa ja tonnikalaa! 

Feta-täytteiset tonnikalapihvit

Tarvitse:

• purkki vapaavalintaista tonnikalaa, itse käytin paloja vedessä

• vapaavalintaista fetaa

• yksi pieni sipuli tai puolikas isommasta (tai ei ollenkaan)

• kananmuna

Vaihe 1

Kaada tonnikalasta nesteet pois ja kippaa syvälle lautaselle. Pilko sipuli mahdollisimman pieneksi ja sekoita tonnikalan joukkoon. Heitä yksi muna seuraksi ja sekoita tasaiseksi mönjäksi. (Tästä vaiheesta ei ole kuvaa koska se näyttää ällöttävältä)

Vaihe 2

Ota n. 1/4 mönjästä ja pyörittele semipaksuksi lätyksi. Laita keskelle valinnainen määrä fetaa, mutta älä liikaa. Fetan pitää mahtua kokonaan mönjälätyn sisälle. Kun olet tyytyväinen tuotokseen, tee toinen samanlainen ja aseta se viereen.

Vaihe 3

Ota jäljellä olevasta mönjästä puolet ja varovasti asettelet sen fetan päälle. Painele kiinni allaolevaan mönjään, yrittäen saada aikaan mahdollisimman tiivis paketti. Toista sama toiselle lätylle. 

Vaihe 4

Kriittisin vaihe, paistaminen. Mönjä ei pysy kovin hyvin kasassa, joten paistaminen on jokseenkin haastavaa. (Ainakin mulle.) Laita pannulle semireippaasti öljyä ja anna pannun kuumeta kunnolla. Kun pannu on kuuma, nosta varovasti pihvit sille. Varo ettei öljyä roisku, varsinkin jos olet ilman housuja, se on kuumaa ja tuntuu ikävältä iholla. Anna pihvien paistua tarpeeksi pitkään, välillä liikuttele niitä, jotta näet onko miten kasassa. Kun tuntuu, että ne on kääntövalmiita ja saat lastan helposti alle, käännä varmalla liikkeellä ympäri. Anna paistua suunnilleen saman verran toiselta puolelta. 

Vaihe 5

Nosta pihvit lautaselle (varovasti, edelleen hajoaa helposti). Seuraksi voi laittaa mitä ikinä nyt pihvien kanssa tykkää syödäkään, omia lemppareita on tällä hetkellä couscous ja oliivit. Tyyli on vapaa. 

Eilisillan kuningas, mut nyt on rippeet enää jäljel

Jestas, asukuvia ulkoilmassa! Katsokaa ja ihmetelkää. Lauantaina heiluin ylläolevan näköisenä luokkakokouksessa ja itseasiassa samoissa kledjuissa, mutta astetta rähjäisempänä, jatkoin matkaani vielä läpi sunnuntainkin. Ja jostain syystä koko sunnuntain päässä soi joku Bassolla luukutettu suomiräppi, "rankkitynnyrin löyhkä yllättää vielä sutki". Yepp, that's me! 

Jos jotain lauantailta opin, niin sen miten paljon ja miten vähän samaan aikaan voi ihmiset muuttua kymmenessä vuodessa. Samalla sitä vähän ihmetteli minne hittoon ne kymmenen vuotta on kadonnut. Seitsemän euron bisset ei kirpase niin paljon kun seura on hyvää, ja neljä tequilashottia on liikaa. Jekkuun en tule enää ikinä kajoamaan. Romantiikka on täysin yliarvostettua, aina on hyvä hetki laittaa soimaan Ime huiluu. Joskus tekee vaan hyvää jäädä matkalle, tien päälle, unohtua ja unohtaa. Jatkaa eteenpäin kun siltä tuntuu. 

Ja hei, ei kesää ilman kadotettuja vaatteita! Tällä kertaa rotsi jäi sen matkan varrelle. Minne sinne, sitä tarina ei kerro. Buu. 

What would Dr. House do?

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että kurjuus on maksimoitava. Vain niin siitä pääsee eroon, muuten se jää kolkuttelemaan mielen perukoille ärsyttävänä tietoutena, että jotain on vialla. Usein jos on ihan tosi paha mieli ja olotila, on sänky aivan liian mukava paikka viettää aikaa. Silloin siirryn lattialle. Lattia on kova ja epämukava, eikä siinä voi löytää hyvää asentoa. Sen takia se maksimoi sen mielentilankin alhaisuuden ja yleensä puolen tunnin lattiahengailun jälkeen alkaa vähän helpottaa. 

Koska Dr. House on ehkä coolein tyyppi ikinä, olen tietty tosifanina ottanut onkeeni yhden jos toisenkin herran ohjeen. Ja ei, en nappaile kipulääkkeitä kuin tic taceja, sentäs. On vaan elävästi jäänyt mieleen jakso, jossa House löi vetoa pystyykö olemaan viikon(?) ilman Vicodineja ja ei kauankaan kun vierotusoireet kävi niin koviksi, että jäbä sitten löi jollain rautapalalla kädestään luun rikki. Ja ei, en myöskään murra luitani, mutta pointti olikin, että kipu lähtee vielä kovemmalla kivulla. 

Jos jotain asiaa olen aina vihannut, niin juoksemista. Vielä enemmän hanurista on juokseminen kylmässä ja sateessa, joten rehellisyyden nimissä täytyy myöntää, että sitä on tultu tehtyä tämän vuoden puolella aika lailla. Ja jollain kieroutuneella tavalla sen jälkeen on aina ollut parempi fiilis. 

Pikkuhiljaa vaan kevään myötä havahduin siihen, ettei se juokseminen olekaan enää niin tuskaa, edes sateessa. Että se onkin ihan kivaa ja siitä nauttii. Tästä kauhistuneena purkauduin lenkkikaverille erään hyvin hyvin raskaan ja kivuliaan päivän jälkeen, juurikin siellä lenkkipolulla: 

"Ai jos ennen juokseminen oli niin suurta tuskaa, että se peitti kaiken muun kivun alleen, niin mitä nyt kun siitä juoksemisesta onkin tullut nautinto? Alanko viiltelemään?"

Ja ei, en nyt oikeasti ala viiltelemään. Sovitaan että kokeilen niitä Vicodineja ensin.