30.5.2015

29052015


5:40 herätys ja 6:00 aamupuuro naamariin. Aamupuuron keittäminen on taito, jonka olen oppinut viimeisen reilu puolen vuoden aikana. Ei enää pohjaanpalamisia (ylikiehumisia kyllä joskus) ja ei se kattilan tiskaaminenkaan niin veemäistä ole kun sen oikein oivaltaa. Lupaavalta näyttävä aurinko vilkutteli verhojen raosta, päätin pukea Vansit ja jättää sukat kotiin. 


6:20 soi aina viimeinen "herätys", merkiksi siitä että nyt pitäis mennä. Jää taktiset viisi minuuttia aikaa antaa Moosekselle ruoka, teippirullata byysat, tarkistaa kaiken olevan mukana, sekä tietenkin ottaa selfie! 11:30 lounasbreikki, tällä kertaa jotain pihviä ja punaviinikastiketta, johon suhtauduin varsin ennakkoluuloisesti. No, punkultahan se maistui. Perjantain kunniaksi pistin elämän risaiseksi ja otin lasillisen mehua. 


15:00 seisoin kotirapun ovella, aamuinen auringonpaiste oli muisto vaan. Kotiin päästyä ensimmäisenä vaatteet nurkkaan, Mooseksen huomioimista ja vedenjuontia. Miksi kotimatkalla tulee aina jano? 15:15 koitti joka kuun kohokohta, laskujen maksaminen, joka onneksi päättyi hyvin kun huomasin laskupinossa olevan mukana jo maksettujakin laskuja. Vähällä siis pääsin. En muuten suostu mitään laskuja ottamaan sähköisesti, tykkään paperiversioista niin paljon enemmän! Tai eniten ehkä tykkään kirjoittaa laskuihin värikkäillä kynillä aina maksettu ja päivämäärän. Ja työllistänpähän samalla postinkantajiakin.


15:45 treenireleet niskaan ja menoks! Jostain syystä tykkään olla treeneissä jo hyvissä ajoin, vaikka yleensä inhoan odottamista. Kuitenkin puolen tunnin hengailu tuolla on ihan ok, mistähän se sitten kertoo, rakkaudesta lajiin? 16:30 alkaa hikiset 45 minuuttia, enkä nyt ihan täysin tyytyväinen omaan panokseeni ollut, mutta no, aina ei voi voittaa. (Ei edes joka kerta.) Tätä kuvaa ottaessa muuten tajusin olevan kohta aika uusille kengille, alkaa olla kulumista havaittavissa. 


19:30 ja ansaittu jätskitauko. Tätä edelsi suihku, tiskaaminen, hiustenkuivaus, hetken lepo ja fillarointi Ruoholahteen. Pelkkä jätski ei ollut tähtäimessä, vaan sain aiemmin päivällä päähäni alkaa tarjoushaukka-Jormaksi, ja tunnetusti parhaat tarjoukset on kaikissa megamarketeissa. Jätski oli kyllä normihintainen... 20:30 takaisin kotona ja edessä pari tuntia Mooses-hengailua. Eli kehräilyä ja rapsuttelua. 


21:30 hammaspesulle! Sen jälkeen kamat valmiiksi seuraavalle päivälle ja 21:45 peiton alla valmiina tutimaan. 

28.5.2015

Laiska ja tyhmä ja saamaton





Ei tullu tästä päivästä sitä mitä piti. Tuli uni, tuli unet, tuli pakomatka todellisuudesta. Tuli pyykkivuori, tuli aurinko, tuli ajatukset.


Muistin tänään miltä tarhan aamupuuro maistui. Muistin miltä tuntui lapsena istua keinutuoliin, kun tuntui että se keikkaa taaksepäin ja muistin miltä tuntui isin kyydissä prätkän selässä se matkan ensimmäinen mutka. Muistin miltä tuntuu olla täydellisen hetken ajan onnellinen ja miltä tuntuu ikävöidä niin että sattuu. 


Päivät jakautuu kolmenlaisiin; toiveikkaan optimistisiin, realistisen tasapainoisiin ja täydellisen epätoivoisiin. 


Ollako vai eikö olla, jaksaako vai eikö jaksa. 


Pakko jaksaa. 

27.5.2015

Tiedän kun ne rakastuu ja kun ne suuttuu


Mitenhän monta tunneskaalaa on ok käydä läpi yhden päivän aikana? 

Tänään taas käyty aika monta ja ihan laidasta laitaan, as usual. Parhaimmistoon kuului iltainen fillarointi kaverin luokse, jonne kokoonnuttiin kolmen koplalla lettukesteille. Kai on myös ihan ok valmistaa vino pino fitness-henkisiä banaanilettuja ja syödä ne jäätelön kanssa? Seura oli enemmänkin kuin ok, kolme väsymyksestä hysteeristä naista saman pöydän ääressä oli pahempaa vatsalihastreeniä kuin sitä edetävä cardio. Naurettiin. Paljon. Ja teki muuten hyvää. Oon nykyään ehkä maailman epäsosiaalisin olento ikinä ja yhteydenpito kavereihin on lievästi sanottuna vähäistä, mutta siinä aika hyvin erottuu ne jyvät akanoista. Ne jotka siihen elämään kuuluu ja siinä haluaa molemmin puolin pitää, ne myös pysyy. Ja oon aika onnellinen, että näiden kahden kanssa oon saanut viettää ne hulluimmat vuodet, ihan teinimetsän pussikaljailloista aikuisiän toilailuihin. Ja mikä vielä kivempaa, ollaan kaikki saatu asiat aika hyvin raiteilleen, vaikka lopputulos olis voinut olla ihan toinenkin. 

Lettuähkyt oli kiva kuluttaa pois sillä fillarilla. Eikä pyörätiessäkään ollut valittamista, jotenkin ällöttävän kliseistä miten voi nauttia niin paljon polkea puiden reunustamalla tiellä. Tai ylinpäätään polkemisesta, vaikka monen vuoden tauon jälkeen polvet huutaakin hoosiannaa. 

Tänään kotimatkalla tuntui jo kesältä. 

26.5.2015

Asiaa, vähän kaikesta



Tehdään nyt niin sanotusti tikusta asiaa. 

Tai juoksukengistä. Kyllä, noista yllä näkyvistä. Ostin ne vuosi sitten, kun päätin ekan kerran elämässäni panostaa kunnollisiin urheilukamppeisiin. (Tai silloin vielä pelkkiin kenkiin.) Olin aivan hukassa siellä juoksukenkäkaupassa ja eka puoli tuntia palloiltuani ja hypisteltyäni about jokaista kaupan kenkäparia, tuli myyjäpoika vihdoin kysymään tarvinko jeesiä. Ööö, mitäs lottoot? Monien kenkäparien ja loputtomien kysymysten ("Millainen askel sulla on?" "Öööööööö sellanen ihan tavallinen varmaan?") jälkeen kiikutin kassalle kuulemma ihan perus Niket ja loppukuun söin kaurapuuroa, noin niinkuin liioitellusti. 

Hyvät on ollut ja monia kilsoja tarvottu. Paitsi nyt, kun meinaa kilsat stopata siihen viiteen. Siihen kohtaan kun olis vielä ainakin muutama kotiin. Siihen kohtaan kun se juokseminen alkaa vasta olla se nautinto eikä pakkopulla, ja siihen kohtaan kun sä et todellakaan haluais lopettaa. Ja ethän sä lopetakaan, koska pakko vetää vielä toiset viis. Onkohan tää nyt joku rangaistus niistä vuosista, kun kirosin koko juoksemisen alimpaan manalaan ja vannoin ettei se ikinä tule oleen mun laji? Että nyt kun siitä nauttii ja sitä haluaa tehdä, niin se tekee sitten kipeää? Karma is a bitch vai miten se ny meni...

Muuten on ollut hyvä päivä, pitkästä aikaa. Ja nukahdin vahingossa vain kerran ja sekin tapahtui kotona. Töissä oli pitkäpäivä, joka plussavuoronakin tunnetaan ja bussipysäkkiä ympäröivän voikukkameren keskellä en voinut vastustaa kiusausta. Poimin kimpun, olin todellakin sen ansainnu. Sunnuntaina krapuloissani pähkäilin miksei ole sellaista palvelua, josta vois valita haluamiaan irttareita ja joku toimittais ne kotiovelle. Ai mutta kuulemma sellainen onkin, sitä kutsutaan poikaystäväksi. Irttarit jäi saamatta ja kukatkin poimin itse, jätin ne tosin pysäkille ilahduttamaan kanssaihmisiä. 

Tai oikeastaan jätin ne koska olin unohtanut miten voikukat tahmaa kädet. 

24.5.2015

Hullut huutelee


Eilinen oli yhtä juhlaa. Kaverin pojan yksivuotisbileet ja kakkuöverit, luotin vaistooni ja paastosin alkupäivän. Kannatti. Kutsuvieraslista koostui lähinnä alle kolmivuotiaista, menoa ja meininkiä riitti. Iltaan mennessä seura vaihtui, meno ja meininki pysyi samalla tasolla. Kakku ja kahvi vaihtui viiniin ja kaljaan, aamulla tiskipöydältä löytyi lautasellinen puuroa ja eteisen lattialta jätesäkkejä. Ilta loppui turhan aikaisin ja huipentui poliittiseen keskusteluun ananaksesta. Siihen oli hyvä lopettaa. 




Kuuntele tai älä kuuntele 
Mä hullu ovellasi huutelen
Mun on pakko saada puhuu
Onks ok jos nyt luokses tuun

22.5.2015

Kuvan kissa ei liity tapaukseen


Parin vuoden takaisen kevään ollessa suoranaista perseilyn kulta-aikaa, silloin omanarvontunnon rippeitä keräillessäni ja the soundsia luukuttaessani vannoin Dianan hengessä this is the last time I'm nobody's fool. Kuitenkin elämän viedessä eteenpäin tuo ohjenuorani taas jonnekin unohtui, ja havahduimpa kerran jos toisenkin sen jälkeen nimenomaan olevani se fool ja täysin syyllinen omaan jamaani, johtuen juurikin ohjenuoran noudattamattomuudesta. 




Lähes kaksi vuotta Dianan elämänohjeen jälkeen päätin kirjoittaa itselleni uudet elämänohjeet, onhan nyt ikää ja elämänviisauksia sen verran vuosien myötä karttunut. Elämänohjeeni nro.2 itsessään käsittäessä sen omanarvontunnon ja himpun verran myös itsekunnioitusta, alkoi myös suoraan sanottuna vituttaa etten mitään kuitenkaan ole oppinut. Minkä piti olla viimeinen kerta ei todellakaan sitä ollut, se vain muutti muotoaan ja tekosyy kaiken sen muuttuneen hyväksymiselle on usko johonkin uuteen ja muuttuneeseen, ehkä itseeni. Vielä enemmän pisti vituttamaan tajutessani, että tämä onkin ehkä se yksi asia mitä en itsessäni saa muutettua ja tietoisuus siitä, että vois olla itsekkäämpikin, lyö vain kasvoille uudestaan ja uudestaan.




Kahden vuoden takaa löytyy myös toinen, niinikään The Soundsin armollinen ohjeistus it's not me, it is you, jonka voisin myös palauttaa listalleni, ihan vaan muistutuksena ettei itse tarvis pyydellä anteeksi toisten paskaa käytöstä. Ja tätä hävettävän usein teen, syynä joko niiden aiempien elämänohjeiden unohtuminen tai vaihtoehtoisesti muiden ihmisten manipuloiva luonne. Tekee itselle pahaa olla olematta paska niille jotka sen todellakin ansaitsevat, mutta toisinaan tuntikausia kestävä harrastukseni mitä ilkeää sanoisin jos... saa sekin jo yksinään sieluni heittäytymään sinne kynnysmaton puolelle. Tekee pahaa olla ilkeä, mutta tekee myös pahaa olla olematta ilkeä, onko se sitten hyvä vai huono juttu. Sopinee vain toivoa että kaiken tämän sekoamisen keskeltä joskus pääsen siihen tilanteeseen, kun joku voisi itseäni kuvailla kuin Dianaa, You never play by the rules. Cos' you're nobody's fool.


21.5.2015

Tee tästä hyvä päivä

Oon miettinyt, kuinka paljon oma asenne vaikuttaa tapahtumiin ja oman elämän kulkuun, ja miten paljon sillä omalla ajatusmaailmallaan ja päätöksellään on merkitystä. Itse olen aika pessimistinen luonne ja ajattelen lopputuloksen yleensä ensin sen huonoimman kautta, lähinnä siksi, että inhoan pettymyksiä. Sitä, kun on suunnitellut jotain ja asiat ei menekään niinkuin on suunnitellut. On siis loogisempaa (eh?) ajatella heti alkuun se huonoin mahdollinen lopputulos ja jos kaikki meneekin hyvin, niin se vain tuntuu silloin myös kaksinverroin kivemmalta. Toisaalta sitten jos lopputulos on se huonoin, se mihin on jo varautunut, pistää se miettimään, että mitä jos olisikin ajatellut positiivisemmin ja uskonut siihen parempaan, olisko silloin myös tehnyt enemmän?


Päähän on jäänyt kummittelemaan muutaman vuoden takainen yhteishaku, kun hain ykkösvaihtoehtona viittomakielen tulkin koulutusohjelmaan. Tai oikeastaan hain sinne varmaan parina kolmena vuotena, mutta joka kevät kompastuin ennakkotehtäviin, jotka olivat niinkin vaativat kuin muutaman tuhannen sanan essee. Kertaakaan, siis kertaakaan, en saanut ennakkotehtäviä tehdyksi. Minä, jonka ainoa taito on sujuva paskanjauhaminen, en löytänyt motivaatiota ja uskoa tehtävän tekemiseen. Syy tähän oli opiskelupaikkojen määrä, joka taisi olla alle kymmenen, joten järkeilin oman sisäänpääsyprosenttini olevan niin pieni, että ennakkotehtävien tekeminen olisi pelkkää ajanhukkaa. Ja vaikka yhä tiedän, että tuskin olisin sisään kouluun päässyt (ja tää ihan puhtaasti vain niiden opiskelupaikkojen määrän takia), niin ärsyttää edelleen se oma asenne. Se, että en edes yrittänyt. 

Viime marraskuussa, kun sain tiedon hyväksytystä koulupaikasta ja tietenkin hihkuin riemusta sekä epäuskosta (ja vähän myös kauhusta, neljä välivuotta on tehnyt tehtävänsä), sain onnittelujen yhteydessä tsemppiviestiksi tarkoitetun lausahduksen; Hyviä asioita tapahtuu, kun jaksat uskoa itseesi. Tottahan toikin on, omalla tavallaan, mutta tässä asiassa ei kyllä ollut mitään osaa sillä kuinka paljon tai vähän uskon itseeni. Oikeastaan uskoin itseeni niin vähän, että menin suoraan sen matalimman aidan yli ja hain opiskelupaikkaa, johon ei ollut pääsykoemateriaalia. En uskonut itseeni sen vertaa, että olisin saanut avattua minkäänlaista pääsykoekirjaa, koulupaikan saavuttamisesta puhumattakaan. Pääsykokeen jälkeen fiilis oli aika neutraali, ehkä pääsen sisään, ehkä en. Ja pääsin, mutta siitä kiittäminen on enemmänkin tuota paskanjauhamisen taitoani (ja kaveria, joka lainasi laskintaan), kuin sitä omaa itsevarmuuttani ja asennettani.


Positiiviset ajatukset lisää itseluottamusta, samoin kuin negatiiviset ajatukset lyttäävät sitä alaspäin. Omaa asennettaan voi jossain määrin nostaa sinne positiivisempaan suuntaan, mutta itse en sulata ajatusta, että kaikesta täytyy löytää jotain hyvää, vaikka väkisin. Onnellisuus on tärkeää, samoin kuin kaikki muutkin positiiviset tunteet. Mutta niitä negatiivisiakin tunteita on ja niitäkin täytyy ja saa tuntea. Ja se on ihan okei, se on elämää. En usko, että mitään pahaa saa pois itsestään, ellei sitä ensin käy läpi ja vasta sitten voi taas olla onnellinen.


Aamulla päätin, että tästä tulee hyvä päivä. Ja sellainen tää on ollutkin, tähän asti ainakin (ah, sisäinen skeptikkoni heräsi jälleen!). Oma asenne on vaikuttanut, mutta niin on moni muukin asia. Sellaiset itsestä riippumattomat asiat, joihin ei se asenne vaikuta. Jos on murheita, on toisen niin helppo sanoa, että älä murehdi. Jos väsyttää, on toisen helppo sanoa, että nuku. Jos mielessä on jotain liikaa, on toisen helppo sanoa, että unohda se. Ihan kaikkeen ei kuitenkaan voi itse vaikuttaa, mutta niihin mihin voi, myös kannattaa. 

20.5.2015

Drumsö

Ai taas olis viikonloppu, tällä kertaa ihan oikeaan aikaan ja paikkaan. Päivät on taas ollu tuulisii ja jos jossain tuulee extrapaljon niin pään sisässä, ihan kirjaimellisesti toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Menispä samaa reittiä muukin kuin ne tuulenpuuskat. Joo, edelleen väsyttää. Se siitä.


Päiväohjelma päikkäreiden jälkeen oli päiväretki laruun. Edellisen kerran mestoilla kävin joulukuussa, kun oli hippasen pimeämpää ja kun olin autolla liikenteessä, joten jouduin nyt nielemään ylpeyteni ja soittamaan reittiohjeita. Kaveri kysyi onko mulla osoite. No ei ollut, mitä nyt sellasilla, kun on sentäs kerran jo siellä käynyt. Silloin joulukuussa. Autolla. 


Ja kannatti kyllä mennä, pääs tramppailemaan. Ja sai kyseenalaista mansikkamössöä. Ja kraanavettä. 


Ei, tämä ei ole asukuva. Mutta asusta mainitakseni pöksyt löysin tänään duunin pukukaapista, en edes muistanu tollasia omistavani. Otin ne sitten käyttöön, ihan vain koska ne nyt oli siinä. Ja on aika muksat jalassa. Ja toisin kuin kaikki muut tänhetkiset housut, ne ei kiristä mistään! Halleluja. 


Jep, olipa taas elämää suurempaa asiaa. 

18.5.2015

GREY DAY



Tänään oli hyvä päivä vaihtaa treenit rauhalliseen kävelyyn. Pitkään aikaan rauhallinen kävely ei ole kuulunut sanavarastoon, mutta olipahan taas hyvä herätellä itseään todellisuuteen. Siihen, että kaikki tai ei mitään onkin oikeasti jotain mielummin kuin ei mitään. Töölönlahti, tihkusade ja musat korvilla, se oli se tämän päivän jotain, kaikki ja mitään.


Ehkä se jotain olikin hetken hengähdys, hetki kun yritti olla ajattelematta mitään. Ja siinä kun oli ajattelematta mitään, yhtäkkiä niitä ajatuksia alkoikin vain tulla, uusia ajatuksia. Ajatteli, miten kovin vihreää on tullut kovin nopeassa ajassa, ja miten samaan aikaan voikin olla niin vihreää ja niin harmaata, niin mustavalkoista. Ajatteli kuinka ne värit on kuitenkin kaikki yhtä hyviä, jos niitä vain osaa katsoa oikein. Ajatteli kaikkea tietoa mitä on ja mitä tulvii joka paikasta, ja miten sen kaikki turhakin tieto on parempaa kuin se ettei tiedä mitään. Miten raastavaa on epätietoisuus ja miten paljon sitä parempaa huonokin totuus on. Ja kuitenkin sitä totuutta ei aina uskalla kohdata vaan mieluummin jää siihen epätietoisuuteen, koska sen keskellä voi keksiä omat totuutensa. 


Kun joku kysyy mitä kuuluu, siihen aina vastaa ihan hyvää. Se on se oletus, automaattinen vastaus, joka vain lipsahtaa suusta. Sen jälkeen on hyvä alkaa korjailla lausumaansa joko hyvään tai huonoon. Kuuluuko kenellekään sitten todellisuudessa ikinä vain ihan hyvää, itselleni ihan tosi harvoin. Vedän ääripäästä toiseen ja minkä tahansa tunteen tunnen täysillä. Harvinaiset zen-hetket on nautintoa parhaimmillaan, ne hetket kun kaikki on balanssissa. Ne hetket tasapainottaa kaikkia niitä muita hetkiä, kun tunnen liikaa. Tänään huomasin kuvailevani itseäni sanoilla: Otan kaiken aika raskaasti, mutta olen aina ottanut. Se on vain jotain mitä olen. Jos on jo pitkään ollut jotain, on vaikea lähteä olemaan mitään muuta. Olisiko se edes mahdollista olla jotain muuta kuin mitä on aina ollut? Onko kaikki muka oikeasti vain itsestä kiinni, pystyykö itse päättämään millainen on, mitä tuntee ja kuinka paljon? Ja jos pystyy, onko kaikki siinä tapauksessa ollut turhaa, kaikki ne ajatukset ja tunteet, jotka on käynyt läpi, ja joista on selvinnyt, mitä merkitystä niillä enää siinä vaiheessa on?



Jos olisin viisaampi
ja sydämeltäni nöyrempi
jos ajattelisin aina selkeästi
heräisin aikaisin
heräisin aikaisin
ostaisin ruusun ja toisenkin 
ja sylini olisi lämmin
niin kuin vielä eilen

Jos olisin sievempi
ja luonteeltani säyseämpi 
jos ajattelisin muista lempeämmin
heräisin aikaisin
heräisin aikaisin
kampaisin tukkani hienommin
ja hymyni olisi lämmin
niinkuin vielä eilen

17.5.2015

@41340

Tällä viikolla on ollut kaksi viikonloppua. Ensimmäinen alkoi tiistaina ja päättyi torstaina, toinen alkoi perjantaina ja päättyy tänään. Perjantai oli samaan aikaan maanantai ja perjantai, ja ensi viikollakin on vain kolme päivää töitä. Pää ei hei vanhalla kestä, tartten mun rutiinit!

Tämä toinen viikonloppu oli kuitenkin pakomatka arjesta (ja loputtomista viikonlopuista) duunin kautta järjestettyyn liikuntatapahtumaan, ilmeisesti Keski-Suomeen. Oma maantietoni on aika hävettävän huonolla tolalla ja jos pitäisi lähteä sijoittamaan kaupunkeja tyhjään karttaan niin tekisin sen lähinnä postinumeroiden perusteella (työn plussapuolia, postinumerotietous...) Kuitenkin pienellä varausmaksulla saatiin kyydit, safkat, majoitukset ja aktiviteetit, sekä ihan oikeaa vapaa-aikaakin!


Pyöräretki oli aktiviteetti ykkönen ja kunnon maalaistyyliin se toteutettiin perinteisellä yksvaihteisella mummofillarilla! Siellä maaseudun rauhassa polkiessa tuli vannoutuneen citymimmin päähänkin jo ajatus, että oispa kuitenkin ihan kivaa joskus asua maalla. Ja juuri kun pääsin tän sanomasta niin iski se todellisuus; hyvin hyvin vahva paskan haju (en tiedä minkä eläimen), joka jatkuikin sitten seuraavat viis kilsaa.

Mutta siis nää maalle muutto -ajatukset tuli ehkä enemmän siitä kun ohitettiin aivan supersöpöjä maatilaneläimiä, joita jäätiin sitten vähän rapsuttelemaan! Mä niiiin haluun oman laaman! 


Toi pään tunkeminen aidanraosta oli ilmeisesti se juttu tuolla, mutta ainakin tuo laama näytti hyvin viihtyvän. Ilmeisesti se ruoho on oikeasti vihreämpää aidan toisella puolella. 

Aktiviteetti kakkonen oli itseni valitsema geokätköily ja taas oli hyvin valittu laji; Ei mitään hajua mitä tää on, joten valitsenpa sen sitte... Mutta oikeasti, oli se ihan hauskaa. Ainakin sitten kun sai jotain selvyyttä siihen mitä sieltä kuuluu etsiä, vaikka lopputulos kuitenkin oli ettei löydetty täysin omin avuin oikein yhtäkään. Ja yksi, mitä etittiin koko jengin voimi, ei ikinä löytynyt ja se jäi kyllä kaihertamaan. Lisää siis unettomia öitä edessä. 

Se paras puoli matkassahan tietenkin oli ruokapuoli ja hotelliaamiainen on vaan se juttu. Vähän kuin niille eläimille se pään jumittaminen. Ei kyllä tarvinnut nälkää nähdä, varmasti tuli uudet +6kg lisää. Että se siitä terveyslomasta. 


Illallinen jälkkäreineen. Pitopöytää koristi muuten kaksi kokonaista sikaa (kuollutta), joista sitten kokkipojat kaapi lihaa lautasille. Liian brutaalia omaan makuuni, tykkään lihasta mutta en nyt mielelläni sitä ruumista näe konkreettisesti edessä minuuttia ennen kun pitäs lappaa lihat naamaan. Ai mutta onneks noi makkarat on ihan ok... (Itkunauruemoji) Jälkkärin jälkeen alkoi olla jo aika ähky, eli siitä voi vetää johtopäätöksen, että ruoka oli hyvää ja sitä todellakin oli riittävästi.


Uuuu se aamiainen! (Sydänsilmäemoji) Aivan superisti kaikkea hyvää, parasta oli ehkä toi mangosose ja kuivatut banaanit (joiden alla maustamatonta jogurttia) ja sit noi minimuffinsit. Ihan jo siksikin kun ne on niin söpöjä. Ai olis muuten aamupalallakin ollut makkaraa tarjolla, mutta ehkä kiintiö tuli jo täyteen. Kiva kun ruokavalio on kuin jollain maanviljelijällä, vois tosissaan harkita muuttoa sinne landelle... 

Näiden lisäksi mukaan mahtui parit siiderit, kyseenalaista karaokea, kivoja tyyppejä ja paljon naurua. Ei huono. 

15.5.2015

Mitä tähänki nyt vois sanoo?


Sovittiin joskus vuonna nakki parin kaverin kanssa, että nyt toukokuussa mennään siivouspäiville myymään turhat kaikki pois. Siinä sitä sit ois, vaatteet joita en ole käyttänyt, en käytä ja tuskin tulen käyttämäänkään. Tuo Ikea-kassillinen on lojunut nurkassa ehkä puoli vuotta, viereinen pino on yhden tehokkaan illan tuotos. Ja se pino syntyi vain ja ainoastaan siksi, kun ensimmäistä kertaa kaikki pyykit pestyäni totesin, että ne ei vaan ihan oikeesti mahdu minnekään. Ei auttanut kuin karsia.

Huvittavaahan on se, että en ole varmaan puoleen vuoteen ostanut vaatteita. Paitsi urheiluvaatteita. Ja pari paitaa kirpparilta. Jonkin verran olen saanut kavereilta tai siskolta, mutta kun vertaa entisen elämäni shoppailija-minään, on kyllä rauhoituttu aika lailla. Kun muutin punavuoresta tänne, lähti kirppikselle samanmoiset kaksi Ikea-kassillista vaatteita, eli voinen vain vetää johtopäätöksen, että vaatesäilytysjärjestelmäni on nojannut ihan tosi vahvasti pyykkikorin olemassaoloon. 

Toisaalta aika paljon vaatteita on jäänyt käyttämättä ihan käytönnön syistäkin, työympäristö kun ei ole ihan sellainen, että siellä pitsimekoissa tulisi pyörittyä. Mutta koska on aika paljon sellaisiakin vaatteita, joita ei vain raaski käyttää töissä, kun kerta huonompiakin on tarjolla, on nyt myös ihan hyvä hetki hankkiutua niistä huonoista eroon. En ole koskaan ymmärtänyt miksi vaikka mökillä pitäisi käyttää niitä huonoja vaatteita, joten ihmettelen suuresti mistä tulee tää ajatus, että töissäkään pitäisi. (Pitsimekot on edelleen asia erikseen.) 

Mutta, siivouspäivä kutsuu. Kiireinen päivä olis kyllä edessä, kun kirppistelyn lisäksi olis tarjolla kolmet synttärit; kaverin beibin yksvuotisbileet (alkuperäinen suunnitelma viininjuonnista kirppistelyn yhteydessä taitaa jäädä, ei varmaan kehtaa mennä lastenkutsuille pikku tuiskeessa), yhden kaverin ikääntymisen kunniaksi sitä viininjuontia, ja lisäksi vielä kolmannen bailut niinikään vanhenemisen johdosta, mutta ne jäänee välistä. En mäkään sentään joka paikkaan ehdi, valitettavasti. 

14.5.2015

Dance like there's nobody watching, live like it's heaven on earth

Yksi frendi joskus kertoi, että aina kun hän kuulee sen Haloo Helsingin! (Vai Helsinki!n, miten se kuuluu taivuttaa ton kysymysmerkin kanssa?) biisin missä lauletaan tanssin yksin kadulla, hänelle tulee mieleen minä. En kyllä ole kertaakaan tainnut oikeasti tanssia yksin kadulla, ainakaan päiväsaikaan, mutta macarenaa olen kyllä kyseisen ystävän olkkarin ikkunalaudalla jorannut useammin kuin laki sallii. Ehkä siinä on sitten se yhteys itseni ja katutanssien välillä.

Anyways, on kuitenkin paljon biisejä, jotka oikeasti pistää tanssittamaan, vaikka sitten siinä keskellä katua. Lukion vikana vuonna kova sana, tai siis biisi, oli Riverside motherfucker, jonka kuullessa tuli aina mieleen kaikkia aivan kreisejä tanssimuuveja. Tätä itseasiassa sitten penkkareissa jorasin ruokalan pöydällä. Ai miksen mä ikinä tanssi lattialla? Toinen aivan ultimate pakkotanssia-biisi on Pendulumin Watercolour. Sitä on bailattu varmaan joka bileissä missä musiikkiin oon päässyt vaikuttamaan ja yleensä baareissa tän soidessa vien noin kolmasosan tanssilattiasta. Ai mut hei, baareissa sentäs tanssin lattialla! (Tosin yleensä jos tanssii korkeammalla niin häädetään alas...)

Mutta niistä viimeisimmistä tanssin yksin kadulla -biiseistä on kärkeen noussut aika lailla kolme lempparia. Yksi vanhempi ja pari vähän uudempaa.



Samuli Putron Huono sängyssä on yksi ehkä maailman huikeimpia biisejä mitä ikinä on tehty. Jotenkin niin hauska, tarttuva ja järkyttävän tanssittava, samalla ollessaan täydellisen surkuhupaisa. Tätä soitin pari kesää sitten aina jatkoilla niin paljon, että jengillä alko mennä hermot, hah. 



Ellie Gouldingin You My Everything on tän vuoden puolella noussut aika ykköseks biisilistalla. Ja tanssilistalla. Tän kuullessa tekee mieli joko juosta ihan tosi lujaa tai sitten tanssia vielä lujempaa. En ehkä jaksa odottaa ruissia ja Ellien keikkaa, aivan sairaan siistiä kuulla tää livenä. Että joo, olis sit parempi kans soittaa tää siellä. Vink vink.



Sannin Dementia on tullut tutuksi vasta  kun lakkasin uskomasta siihen, että joku musiikki ei ole tarpeeksi uskottavaa kuunneltavaa. Eli joku viikko sitten. Ehdoton kadullatanssimisbiisien ykkönen tällä hetkellä, tää muuten löytys kans ruissista. Paras olis soida. (Tosin jos meno on samaa kuin viime vuonna, niin skipataan suurin osa esiintyjistä, ne mitä nähään niitä ei muisteta ja törmätään toisiimme korkeintaan teltassa auringon jo noustessa. Can't wait!!!)

13.5.2015

E A R L Y B I R D

Oon aina elänyt siinä ajatuksessa, että vanhat ihmiset herää aikaisin. Ja niin kai se yleensä onkin. Tämän faktatiedon perusteella ei kai voi muuta kuin julistautua nyt virallisesti sitten vanhaksi, oon jo vähän luopunut toivosta, että vapaapäivinä nukuttais sinne puolile päivin. Edes kasiin asti olis kiva. Ei siinä, ollaa hereillä sitten. 


Kun nyt siis olen jo kolme tuntia ollu hereillä, syönyt aamupuuron, juonut pannullisen kahvia ja toinen koneellinen pyykkiäkin on jo pyörimässä, tuli tarve kirjoittaa. Ja kirjoittaa iloisista asioista. Kuten siitä, miten kivenkovaan väitin, että salkkareiden Heikki on näytellyt Akin kriminaalikaveria vuonna -99, mutta kukaan ei uskonut minua. Eilen selasin läpi sitten kaikki salkkareiden 500 näyttelijää hahmoineen ja todistin olleeni oikeassa. Taas kerran. 

Tai kirjoittaa siitä, miten eilen aamulla puhelimessa odotti kaverilta viesti, jossa tämä ihmetteli kun ei ole vanhaan blogiin postauksia kuulunut, mutta oli sitten löytänyt tiensä tänne uuteen. Voi Metku, oma pikku Sherlockini! Nyt tätä todistetusti lukee kaksi ihmistä. Tui tui.


Eilen kysyin työkavereilta mitä normaalit ihmiset oikeen tekee lomalla, jos ei ole mitään reissua tai muuta. Oma sanakirjani ei tunne käsitettä loma. Mietin, että onko se samanlaista kuin omat vapaapäiväni, että herään aamulla, keitän kahvia ja täs mä sit oon ja istun ja sit onkin jo ilta ja meen nukkumaan ja huomenna uusiks. Vai mihin sen ajan saa kulumaan!? Odotan vuotta 2025 kun ehkä saan ensimmäisen täyden kesälomani, tulkaa moikkaamaan sit suljetulle. 

Eilen myös ex-kämppis kävi kylässä ja jos olisi olemassa joku Mooses FanClub, niin siinä oliskin sitten niiden puheenjohtaja. Kerroin, että Mooses on oppinut hyppäämään lipaston päälle ja vastaus oli "Ooh, ihanaa!". Yritä siinä sitten, että ei ei ei, ei ihanaa, huono juttu, paha juttu. Lähes ainoa moosesturvallinen vyöhyke näiden seinien sisällä on mennyttä. Toinen oli vain luullut, että on hyvä juttu jos Mooses oppii uusia asioita... 


Ai kohta voikin taas nakata kolmannen koneellisen pyörimään. Miksen mä kuulu Tehotyttöihin? 

10.5.2015

I live for the weekend baby


Lauantaina työpäivän päätteeksi sain pikkuruisia vieraita, kun kummityttö tuli kylään. Ja otti muutes pikkuveljen ja mutsinsakin mukaan, joten menoa ja meininkiä riitti. Mooses oli maailman kiinnostavin juttu ikinä, mutta ei tainnut Herra Karvapylly itse niin paljon arvostaa fanilaumaansa, mietteet mulkoilujen takana olivat luokkaa Moneltahan olisitte kotona jos nyt lähtisitte... Ja täytynee muuten olla kiitollinen, kun noille kahdelle toistaiseksi kelpaa viihteeksi ikkunan ääressä seisoskelu, kaikki kivat purkit ja purnukat, sekä meikämantun hienosti riviin kasaamat kengät, joita oli pakko sovittaa. Joka paria. 


Lauantain iltapala, vesimelonikulho. Haaveilin hunja- tai cantalopemelonista, mutta tähän oli tyytyminen, kerta lähialepan hedelmähyllyt on hyvinkin vaihtelevasti varusteltuja. Hyvvee oli kuiteskin, ehkä se on pääasia. 


Aamukävely siinä eilen mainitsemassani superhyvässä seurassa. Kaverin kanssa ollaan viimeisen vuoden ajan tallattu töölönlahtea säännöllisesti, aika harvassa on tainneet olla viikot kun meitä siellä ei ole näkynyt. Juoksulenkin sijaan päätettiin tänään ottaa nokka kohti kaivaria ja juoda siellä kahvit. Mutta töölönlahdelta tuli bongattua kevään eka joutsen, tosin vähän sähisevä sellainen. Viime kesänä opittiin tuntemaan vesistön kaikki joutsen- ja ankkaperheet, ja voi sitä surkun määrää kun syksyllä toinen joutsenperhe vaan otti ja katosi. Omat sympatiani on aina eläinkunnan puolella, joten ihanaa päästä tänä keväänä ja kesänä seuraamaan millaisia rumia ankanpoikasia tuonne syntyykään.


Eläinkunnasta puheenollen, mukaan matkaan tarttui myös pari koirakaveria. Veikeitä tapauksia, toinen veti niin hullun lailla, että kumma kun happi enää kulki ja toista taas sai raahata perässä, loppumatkasta vähän kantaakin. Ihania makkaroita kuitenkin!


Ja se terveysaamupala, eikun ootas... Hyvvee oli sekin ja kahvin kohdalla ihan superpirteä myyjätyttö vielä muistutti santsaamaan. Muistettiinko? Todellakin. En tiedä lasketaanko kahvin juontia ulkoilmassa terdeilyksi, mutta jos lasketaan niin nyt on sitten virallisesti terdekausi avattu! Ja oli muuten lämmin. 

Muuhun ohjelmistoon on kuulunut äitienpäivällinen Vapianossa, kahvittelua mummin luona ja fillarointia. Paljon fillarointia. Ja pakko kyllä vähän potkia itseäni nilkkaa, että miksi oon jaagaillut näin kauan sen pyörän hankkimisen kanssa, sehän on aivan superkivaa puuhaa! Ainoa dilemma kaupunkiin mennessä on, että minne hittoon sitä tunkee sen kypärän siksi aikaa kun sitä ei tarvi, mutta ei kai se suuri vaiva sitä ole kädessä tai kassissa kantaa, eh. 

Sellattii. 

9.5.2015

when good mornings go bad

Tämä viikko on ollut täynnä paskoja aamuja. Pardon my French. Kun tämän vuoden puolella olen noin sadan muun asian lisäksi saanut järjestykseen aamurutiinini, tuntuu paluu menneeseen aika karulta. Ennenhän homma toimi niin, että aamut oli torkkua torkun perään, hyvänä aamuna kuppi kahvia ja pikajuoksu bussiin. Aamupalasta ei tietoakaan. Sitten kun pitkällisen ja sitäkin tuskallisemman opettelun tuloksena sain vihdoin sen aamupalan tungettua kurkkuun ilman oksennusrefleksiä ja pahaa oloa, siitä alkoi tulla rutiini, sellainen jota melkein odottaa. 


Ei kai siinä, tällä viikolla on kyllä torkkunappi laulanut. Tai varsinaisestihan se ei laula, koska herätysääneksi olen valinnut ne kaikkein hirveimmät rekan peruutusäänet ja muut avaruusrumpukompit, mutta ääntä on lähtenyt. Onneksi Mooses on kuuro. Puuroa on alettu keittää siinä vaiheessa kun sen olisi kuulunut olla jo mahassa, puurohiutaleet on lennellyt pitkin keittiötä, hammastahnat on tippunut vaatteille (joskus suu vain loksahtaa auki kesken hammaspesun, ei sille vain voi mitään) ja lopulta koko aamu kaikkine edesmenneine rutiineineen ja tarkkoine kellonaikoineen on mennyt plörinäksi. Ainiin, ja kylmäkin on vielä ollut ulkona. 

Syy näihin paskoihin aamuihin löytyy yksinkertaisesti huonosti nukutuista öistä. Ja syy huonosti nukuttuihin öihin löytyy... No, sitä tässä mietitään. Yleensä kun jokin asia painaa mieltä, se heijastuu unen laatuun, mutta enemmänkin levottomina unina ja ihmeellisinä heräämisinä keskellä yötä. Nyt olen kuitenkin nukkunut ilman unia ja heräämisetkin on olleet harvassa. Ei vaan pysty ymmärtämään, mutta toivon ihan tosi paljon, että tää tästä helpottais. 


Unen puute ja väsymys valitettavasti näkyy vain mielialassa (ja naamassa), eikä kovin positiivisella tavalla. Muutenkin kun tunnetilat tuntuu heittelevän laidasta laitaan, saa jatkuva väsymys ja uupumus sen pysymään siellä apatian puolella. Ja sekös vasta mukavaa onkin se. Not. Negatiivisesti se vaikuttaa myös ruokailutottumuksiin, t. Vain +6kg tällä viikolla pullaa tankannut minä. Ja mikä ehkä tällä hetkellä pahinta, väsymys vaikuttaa  negatiivisesti myös liikuntatottumuksiin, ja vaikka miten tiedän sen urheilun antavan sitä energiaa, niin silti olen saanut tällä viikolla suoritettua vain pakolliset treenit. (Tosin niissä olen kyllä vetänyt itseni ihan äärirajoille.

No onneksi huominen on aikaa relata ennen uutta viikkoa, tiedossa ainakin maailman parasta lenkkiseuraa ja varmaan myös vähän äitienpäiväilyä. Eiköhän niillä saada tälle viikolle edes yksi ei-paska aamu. 

7.5.2015

Who am I?

Välillä tulee sellaisia kausia, kun koen olevani aivan totaalihukassa itseni kanssa. Tällaisina aikoina en tiedä kuka olen, mitä teen, mitä haluan, mitä pitäisi olla. Tällaisina aikoina myös liian helposti yritän olla jotain, mitä ilmiselvästi en ole, jotain mitä oletan muiden minun odottavan olevan. Siitäkin huolimatta, että koskaan ei kukaan ole tullut kertomaan, että minun pitäisi olla jotain muuta kuin mitä olen. 


Viime aikoina olen kuunnellut aika paljon Sannin biisiä 2080-luvulla, ja yhtenä päivänä kun sitä kuuntelin, niin alkoi vaan ärsyttää. Se kohta, missä lauletaan "voisin siivota, mut kenen takia." Teki mieli ruuhkabussissa ravistella sitä biisiä soittavaa puhelinta ja huutaa, että jumalauta nainen, nyt vähän itsekunnioitusta. Että mitä ikinä teet, niin tee se itses takia!!! 

Juuri tuo kohta, tuo lause, kiteytti niin paljon omaa ajatusmaailmaani, että kaikki mitä teen, teen vaan muiden takia. Ja se ajatusmaailma nyt vaan on yksinkertaisesti perseestä. Näitä kukamäoon? -kausia on ollut ja varmasti tulee olemaankin, mutta ehkä ne helpottaa, kun vain hyväksyisi sen millainen on, sen sijaan että yrittäisi olla sellainen mitä luulee muiden odottavan. 


Tottakai niiden ihmisten takia, ketä rakastan, haluan olla parempi. Haluan heidän saavan elää sen paremman minän kanssa, ilman sitä hukassa olevaa ruikuttavaa tyttöparkaa, joka aika ajoin puskee esiin. Mutta kaikki se muu, se maallinen, on vain itseäni varten. Haluan siivota, että itsellä olisi mukavampi olla. Haluan liikkua, koska itse nautin siitä. Mitä ikinä teen, haluan tehdä sen itselleni, itseni takia, jotta itselläni olisi parempi olla. Ja luultavasti näin pystyn olemaan myös se parempi minä kaikille muille. 


Kuka sitten olen?

Olen tyttö, joka inhoaa jos kutsutaan naiseksi. Olen tyttö, joka pelkää elämän menevän ohi. Olen tyttö, joka tarvitsee yksinäisyyttä, mutta joka pelkää kuollakseen jäävänsä yksin. Olen tyttö, joka uskoo kohtaloon ja tarkoitukseen. Olen tyttö, joka on tehnyt virheitä ja tyhmiä asioita, mutta oppinut hyväksymään ne. Olen tyttö, joka muistaa mikä mekko oli päällä kun vuosia sitten rakastui ensisilmäyksellä, mutta ei muista mitään oikeasti oleellista. Olen tyttö, joka mielummin katsoo kaiken loppuun, koska aina kuitenkin jaksaa uskoa, että se loppu olisi onnellinen. Olen tyttö, joka tuntee paljon ja liikaakin, jolle mikään tunne ei ole helppo käsiteltävä. Olen tyttö, joka on selvinnyt paljosta, ja tietää ettei ole mitään mistä ei voisi selvitä. Olen tyttö, joka on aina täynnä kissankarvoja, ja jonka ympärillä kaikki kahden metrin säteellä saavat osansa niistä. Olen tyttö, joka ei jaksa ihmissuhdepelejä. Olen tyttö, joka haluaa uskoa ihmisistä hyvää. Olen tyttö, joka miettii niin paljon, että lopulta kaikki on hyvinkin yksinkertaista.